maanantai 3. helmikuuta 2014

KAUSI LÄHENEE

Ensimmäinen kisailmoittautuminen lähti tänään! Tampereella olikin vain nuorille hevosille 110cm, joten jätän sen väliin ja kausi alkaa Ypäjältä Prohay Tulevat Tähdet osakilpailusta. Peppi hyppää siellä metriä ja Donna kymppiä. En malttaisi odottaa! Mutta hyvä päivä aloittaa: tammat voi antaa minulle synttärilahjan hyppäämällä heti kauden ekan radan puhtaasti!
Kalenteriin laitettu alustavaa kisasuunnitelmaa, ja hevoset osioon vaihtelin Ypäjän Tulevat Tähdet Finaalista otettuja kuvia.

Peppi oli lauantaina Livin koulutunnilla. Suoristettiin tammaa ja otettiin hieman rauhallisempi tahti, minulla kun on tapana ravailla kun Vermossa aikoinaan.. Tehtiin myös väistöjä ravissa sekä avoja ravissa ja laukassa. Livin mielestä tamma oikein hieno ja liikkuu hyvin. Peppi taitaa kyllä olla valmis kovempaan treeniin, reilun puolen tunnin kohdalla tuli hyväksi ja alkoi malttaakin hieman. On kasvanut nyt kovin, varmaan 2-3 senttiä tullut korkeutta (ja leveyttä) lisää. Alkaa olemaan iso tyttö!

Donnan kanssa kävelemässä lauantaina golfilla, hieman hankiravia myös. Olisi ollut mukavaa hieman päästellä höyryjä reippaammassa tahdissa, mutta tuli kurjasti tilsoja..

Sunnuntaina molemmat tammat hyppytreenissä. Tekivät tekniikkaa apupuomien kanssa yksittäisellä pystyllä ja myöhemmin okserilla, kaarevalla uralla in -outeja ja lopuksi rataa. Pepillä hieno laukka edellisen päivän koulutunnin ansiosta ja hyvin takaosalla, ja hypyt oli hienoja. Mutta jännä juttu, ihan sama minkä korkuista tai teknistä eteen laittaa, niin tamman ei tarvitse ponnistaa tai tehdä mitään töitä, laukkailee vaan ylitse ja kaikki on helppoa.

Donnan hypyt niin pyöreitä ja teräviä että kuskilla oli suuria vaikeuksia pysyä kyydissä. Avasi takaa ihan valtavasti ja esteen jälkeen nakkeli niskojaan kun oli niin ylpeänä, ja minua nauratti. Koskakohan sitä oppisi pysymään tasapainossa noissa valtavissa hypyissä? Fiilis on sama kuin pingispallolla vuoristoradalla :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti