maanantai 24. helmikuuta 2014

VIIMEISTELYÄ


Ahkera treeni ollut päällä, sekä tammojen kanssa että oman istunnan. Donna on ollut super hyvä ja pehmeä ratsastaa. On löytänyt uuden paremman tasapainon ja on rennompi sekä keskittyneempi kuin aiemmin. Pepillä vieläkin haasteita tasapainon kanssa, mutta tuntuu jo joka päivä paremmalta. Pepillä laihdutuskuurikin alkaa tehota ja talvimaha alkaa onneksi olla historiaa! Ja molempien laukka taas isoa ja pyörivää!

Eilen käytiin hyppäämässä Eholla viimeistelytreeni ennen ensi viikonlopun kisoja. Jussi yritti epätoivoisesti saada minua tasapainoon Donnan hypyissä, ja ehkä lopuksi olinkin hieman paremmin ihmistykinkuulan mukana esteen päällä. Johtuiko se sitten siitä, että minä opin, vai siitä että tamma väsyi, siitä en ole varma.. Donna on oppinut odottamaan ennen estettä ja tuntuu kuin olisi uusi hevonen alla, kun ei esteelle olekaan sellaista imua kuin aiemmin. Meni kuitenkin 120 rataa ihan näppärästi, vaikka kuskilla meni kaikki keskittyminen omaan olemiseen.
Peppi oli todella hyvä. Hieman kyttäili paikkoja alkuraveissa mutta hypätessä ei katsonut sitten mitään, hyppäsi pyöreästi ja kaikki oli helppoa. Meni 110 rataa ja taisi olla pari vähän isompaakin joukossa.

Tällä viikolla otetaan hieman kevyemmin ja availlaan paikkoja, jotta viikonloppuna ovat terässä Ypäjällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti