maanantai 27. tammikuuta 2014

VIRTAHEPOSET


Pakkaset ja kevyt liikuttelu on saanut aikaiseksi kaksi puhisevaa ja korskuvaa virtahepoa.. Onneksi nyt vähän sää lauhtui niin pääsi lauantaista lähtien ottamaan virtaa pois ja ratsastamaan molemmat kunnolla läpi. Kyllä huomasikin että oli pari viikkoa kevennellyt toppahousuissa ja töppösissä..

Lauantaina Donnalla Livin koulutunnilla. Donna liikkui hyvin kunhan malttoi olla ottamatta spurtteja, ja kokosikin jopa helpommin kuin pari viikkoa sitten sekä teki hienoja ravi -ja laukkasulkuja. Aiempaa pyöreämpään muotoon ratsastus on saanut sen käyttämään paremmin selkää, ja sunnuntain estetreeneissä hyppäsi kuin kissa! Oli todella pyöreä hypyssä ja terävä, mutta hmm erittäin innokas! Mentiin rataa max 115cm jossa useita suhteutettuja välejä peräkkäin, ja vaihtelin laukka-askeleita 4-8 välillä.

Peppi hyppäsi myös sunnuntaina max 110cm rataa, hieman helpompana kuin Donna. Vieläkään ei vaavi osaa oikein istua takajaloille, ja hyppää liikaa eteenpäin ja odottaakin saisi paremmin. Pari kertaa pysäytin okseri-pysty 17 metrin väliin ja sitten kuuntelikin jo paremmin. Mutta liikaa virtaa! Onneksi silti keskittyi tehtäviin, ja hyppäsikin ihan hyvin.

Tänään menivät taivutellen eteenalas max 20 min ja pitkät kävelyt päälle.

Ensi lauantaina Pepillä Livin tunnille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti