maanantai 12. tammikuuta 2015

PANTSUN TREENIT

Pantsu tuli Metsäniittyyn pitämään valmennusta, ja pitkästä aikaa vein tammat Pialle näytille.

Harjoitus oli hyvinkin tuttu, in-out sarjoja kaarevalla uralla lyhyillä sivuilla ja koko rata leikkaa linjoilla okseria ja lyhyttä kolmen askeleen pysty-pysty linjaa. Mun ehdoton lempiharjoitus tahdin löytämiseen, ja tammat tehneet tätä koko syksyn noin kerran kuussa. Samoin omille valmennettaville tykkään käyttää, jos tahdissa on sanomista.

Peppi suoritti hyvin ja harjoitus oli sille helppo, eikä Piakaan nostanut kuin ehkä max 120 tasolle. Mutta tamma vieläkin etupainoinen ja lavoilla, ja laukka ei tahdo millään irrota vaan jää matalaksi. Taitaa siis kasvaa reisi pituutta, silloin nuoret hevoset on aina aika hakusessa laukan kanssa. Pian mielestä Peppi hyvin koulutettu ikäisekseen ja erittäin hyvä ratsastettavuus sekä esteäly, mutta näyttää kuulemma kuin 10 -vuotiaalta konkarilta. Kotiläksyksi Pepille isompaa laukkaa ja paljon kevyessä istunnassa työskentelyä, ja vahvempaa tuntumaa ja imua ennen estettä. Sekä lisää voimaa laukkaan ja hyppyyn. Itse uskon siihen, että tasapaino löytyy taas kun kasvu valmis, mutta töitäkin saa tottakai tehdä ja pitääkin. Reisiluun kasvaessa kipeytyvät vain helposti, joten olenkin loman jälkeen tehnyt hieman vähemmän laukkatyöskentelyä ja enemmän ravissa töitä, joka tammalle nyt helpompaa. Kun nyt lumi pysyisi niin pääsisi laukkaamaan sinne maastoon!

Donna oli aika hottina alkuun mutta rauhoittui sitten, aika vahvasti imi kuitenkin esteelle koko treenin. Oli todella irti puomeista ja teki hyviä pyöreitä hyppyjä selän läpi. Pian mielestä Donna on super hieno, ja omaa paljon kapasiteettia, ja sekä ratsastettavuus että tasapaino on parantunut huimasti viime keväästä. Pian mielestä myös minun ratsastukseni on analyyttisempää ja ratsastan hevoset parempaan tasapainoon kuin aiemmin, sekä tahti on tasaisempaa. Se oli mukavaa kuulla, välillä kun tuntuu että omat valmennettavat menee kovaa vauhtia eteenpäin ja itse valmentaja kovaa vauhtia taaksepäin!? :)

Kaiken kaikkiaan treeneistä jäi hyvä fiilis, ja tammat sai kehuja sekä kuskikin lisää varmuutta omaan tekemiseen ja filosofiaan. Mutta se täytyy todeta, että kyllä tällaisilla hyvillä hevosilla on aivan mahtavaa saada treenata!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti